Tuesday, March 23, 2010

Tytöltä pojalle

 Retrohuuman aikaan meillä siirtyi tytöltä pojalle paljon vaatetta - huomattavasti enemmän kuin nyt. Kierrätys ja ekologisuus on perheellemme tärkeää, joten pyrin edelleen mahdollisuuksien mukaan ostamaan sellaista, joka voisi kiertää lapselta toiselle.

Vaikka tytölle tuleekin osteltua paljon tyttömäistä ja hempeää, edelleen on tiettyjä vaatteita, jotka ostan aina sitä silmällä pitäen, että kaksi nuorempaa pikkuveljeä voisivat mahdollisesti käyttää niitä myös. Tänäkin keväänä pojalle siirtyy viime kevään vaatetta siskolta ihan mukavasti.



- Kävelykengät. Olen pyrkinyt pitämään kiinni periaatteesta, että kävelykengät olisivat melko unisexit (tiedostan kyllä tämän muuttuvan haastavammaksi lasten kasvaessa). Tepsut ovat tähän asti osoittautuneet tässä hyviksi, samoin Kavat Råttat ruskeina vaikuttavat lupaavilta (suunnittelen niiden hankkimista-  kenties liian myöhään?) Superfitin autosandaalit ovat myös hyvä esimerkki siitä, miten viime kesänä tytöllä olleet kengät pääsevät nyt pojan käyttöön. Sama pätee mm. Converseihin.

(Disclaimer: Kenkäteollisuuden virallinen näkemyshän taitaa olla, että kenkiä ei saisi kierrättää lapselta toiselle. Itse kuitenkin näin teen, koska olen skeptinen ja uskon että osittain tällaisen retoriikan takana on huoli kenkien myynnin laskusta. ;-))



 - Farkut. Joskus saatan ostaa tyttömäisemät farkut, mutta yleensä pyrin löytämään myös pojille sopivan perusmallin. Tyttö ja poika ovat molemmat hoikkia, joten heille sopivat aika lailla samat mallit. PO.Pin slim fit -malli on osoittautunut hyväksi, samoin NovaStarit.



 - Rukkaset. Ruskea ja mudanväri toimivat monenlaisten ja -näköisten ulkovaatteiden kanssa niin tytöllä kuin pojallakin. Myös haalari voi olla uniseximpi (esimerkiksi punainen Ticket - tänä keväänä Uffo ja ensi talvena Baggie pojalla siskolta perittynä), mutta pipoilla voi kivasti tuoda tyttö-/poikamaista ilmettä kokonaisuuteen..

7 comments:

  1. meillä siirtyy myös paljon pojalta tytölle, eniten on juuri ostettu hattuja ja mekkoja. nyt alkaa lapset jo olla samaa mallia, eli kuopus ei ole pyöreämahainen enää. esikoisen vauva-ajalta ei housuja voinut kierrättää kun ne puristi toista sitten aina.. ja ne pojan vanhat autopaidat vasta lemppareita on!

    ReplyDelete
  2. Olen myös miettinyt tuota kenkäjuttua, että voisivatko ne nyt niin "pilaantua" toisen lapsen käytössä. Kengäthän ovat kasvavalla lapsella loppujen lopuksi todella lyhyen aikaa käytössä ja silloinkin muiden kenkien kanssa yhdessä.

    ReplyDelete
  3. Zallaah, kiva että toimii myös toisin päin eli pojalta siirtyy tytölle hyvin vaatetta. Meillä myöa hyvä "sattuma" kun kaksi vanhinta ovat samaa mallia, joten suurin osa vaatteista passaa hyvin. Nuorimmainen vielä toistaiseksi pullukampi, mutta saa nähdä miten käy kun ikää tulee. :)

    Mizumi, mä olen kuullut sanottavan, että pienillä tuo ei niin haittaisi kun kenkiä käytetään vain vähän aikaa, mutta enemmän isommilla joilla kengät jo muotoutuneet käyttäjänsä jalan mallisiksi. Saapa nähdä, tuntuu että kuitenkin kyseessä on vain meidän yltäkylläisyydessä elävien länsimaisten juttu - meillä kun on varaa ostaa niin markkinamiehet ja -naiset yrittävät myydä joka lapselle kaikki kengät uutena. Tästä huolimatta toistaiseksi ja toivon mukaan tulevaisuudessakin meillä kierrätetään ainakin osa kengistä joka tapauksessa! Ja myönnettäköön että jopa kirpparilta olen ostellut kenkiä. :D

    ReplyDelete
  4. Aluksi tuli hankittua meille aika paljon unisexiä, juuri sillä ajatuksella, että menee sitten seuraavallekin, mutta sitten totesin, että meidän neidille ei esim. punainen sovi ja ostan siis vaaleanpunaista :)

    ReplyDelete
  5. On ihan totta, että tietyssä kasvuvaiheessa ei niitä kenkiä (varsinkaan mitään juhlakenkiä tms. erikoisjalkineita) montaa kertaa ehdi käyttämään.
    Sitten taas tietyssä iässä tietyistä kengistä ei jää jäljelle paljoa mitään kierrätettävää..

    Meillä ei ole kuin yksi lapsi, mutta uskon että sisarusten kesken minäkin kierrättäisin tietynlaisia kenkiä.

    ReplyDelete
  6. Ihania juttuja teillä kiertää.

    Ulkovaatteet meillä kiertää aika paljon, vaaleanpunaisia poikkeuksia lukuunottamatta;) Onneksi meillä ystävän kanssa varsin toimiva kierrätys-systeemi. Kannan kaikki poikani vaatteet sinne joista valitsee mieluiset ja minä valitsen heidän tytön vaatteista meidän pikkuneidille. Homma toimii, koska molemmat arvostavat laatua ja maku hyvin samanlainen.

    Käy kurkkaamassa mun blogiin, siellä on jotain sinulle:)

    ReplyDelete
  7. Meinasin samaa hiukata kun i-a:kin :)

    ReplyDelete