Monday, February 8, 2010

Vinkkejä ja linkkejä kantoliinailuun

Edellisen postauksen ja Pirjon vinkin innoittamana ajattelin kerätä lyhyesti muutamia linkkivinkkejä ja ohjeita kantoliinailuun liittyen. Omasta kokemuksestakin tiedän, että liinailu usein tyssää heti alkumetreille, kun käyttö tuntuu liian hankalalta.

Ihan ensimmäiseksi haluaisin mainostaa Kantoliinakanavan sivuja, joilta löytyy mm.
 

Videot toimivat usein parhaiten eri sidontojen havainnollistamisessa - tässä muutamia:

Vastasyntyneen kantaminen pystyasennossa
KietaisuristiII
Tuplaristi
Rengasliinan käytöstä
Perus-selkäreppu
Kietaisuristireppu


Myös Babyidean sivuilta löytyy sidontaohjeita videoineen.

Jotta kantamiskokemus olisi sekä vauvalle että kantajalle miellyttävä ja positiivinen, ergonomisuus molempien näkökulmasta on tärkeää. Tässä artikkelissa valotetaan asiaa hyvin. Ollakseen ergonominen liinan tulisi olla sidottu ja levitetty siten, että lapsi on nk. sammakkoasennossa, eivätkä jalat roiku suoraan alaspäin toisin kuin esimerkiksi useissa rintarepuissa. Tätä nykyä markkinoilla on liinojen lisäksi myös useita niin kantajalle kuin lapsellekin ergonomisia ja hyviä kantoreppuja, kuten vaikkapa Manduca sekä sitä edeltäneet Ergo ja Patapum.

2 comments:

  1. Ohjeita kantajille löytyy paljon, mutta niiden määrä voi lannistaa ja monet ovat väittäneet minullekin, että eivät opi. Siksi sanoisin: Jos kantaja tietää olevansa luonteeltaan perfektionisti, kannattaa tajuta, että liina ei varmaan koskaan ole 100% oikein, mutta silti riittävän hyvin. Jos taas hyvin boheemi, voi olla hyvä painaa mieleensä, että ihan miten tahnsa retuuttaminen ei ole vauvalle hyväksi, mutta kun oppii tekniikat, ne sujuvat myöhemmin boheemin rennolla tyylillä. :D

    ReplyDelete
  2. Todella hyvin kiteytetty, Tuazophia! Kiitos kommentista :)

    ReplyDelete