Kumpulaan on avattu tammikuun puolivälissä
Vekarakirppis. Olen jo viikkoja haaveillut sinne pääsemisestä ja eilen toive vihdoin toteutui!
Kivalta vaikuttava ja viihtyisän oloinen paikka - pieni leikkinurkkaus (joka tosin liukumäkineen ja piirustuspapereineen oli 3,5 -vuotiaan sanojen mukaan
"ihan tylsä ja pliisu" :)) sekä
pari kahvilan pöytää löytyi myös, ja sattuipa kahviosta vielä leijumaan ihanan kodikas pullan tuoksu. Myyntipöydistä oli vielä puolet tyhjinä ja suurin osa myynnissä olevista vaatteista pikkuvauvojen kokoja, mutta varmasti valikoima laajenee kun loputkin asiakkaat löytävät paikan.
Kirpparilöydökset olivat tällä kertaa pieniä ja keväisiä. Lapio ja harava hiekkalaatikolle 10 senttiä kappale sekä lilapilkullinen kietaisuhame kuin suoraan tämän kevään mallistoista 1,50 euroa.
Kivana bonuksena samalla reissulla voi poiketa Arabiakeskuksessa - kirjaston lastenosasto ja etenkin pallotuoli ne jaksavat aina vain lapsia ilahduttaa, ja
Katri Antellilla voi käydä herkuttelemassa reissun päätteeksi (tuntuu olevan melkoisen suosittu "mammakahvila" nykyään...)
Kuten
ananakin kirjoitti, täälläkin talvi jo väsyttää. Olen rehellisesti sanottuna jo totaalisen kyllästynyt kahlaamaan lumihangessa paksuissa toppavaatteissa lapsia ja ostoksia täyteen ladattua pulkkaa perässä kiskoen. Vaan onneksi aurinko tuo talvipäiviin iloa ja kevään odotuksen tuntua.