Monday, November 30, 2009

Ticket-vinkki

Nopeille Ticket-faneille vinkkiä, että outletissa näkyy olevan kakkoslaatuisia Baggieita hajakokoja viidenkympin pintaan: Reflexit 54€ ja Baby Baggiet 47€.

Värit ja koot ovat jo melko kortilla mutta onnekseni tummansinistä oli vielä - sellaista olen ensi talveksi pojalle havitellut (ai miten niin ajoissa liikkeellä..?) ja oikea (toivottavasti) kokokin sattui löytymään. :)


Meillä suositusta oliivinvihreästä oli myös hajakokoja jäljellä :)

Friday, November 27, 2009

Joulukuun kynnyksellä

Marraskuun viimeinen perjantai-ilta on kulunut jouluvalmisteluiden parissa.

Joulukalenteria ollaan kasattu ja täytetty lasten kanssa mm. pekaani- ja cashewpähkinöillä, banaanilastuilla ja muilla herkuilla.

Viime Sinellin-reissulta tarttui mukaan taas ihania uusia jouluaskartelujuttuja. Tämän vuoden joulukortit ovat jo valmistuneet ja etukäteis"maistiaisena" voin paljastaa, että niissä on käytetty muun muassa tällaisia aineksia.



ÄOM

Tänään vietetään jo traditioksi muodostunutta Älä osta mitään -päivää. Itse osallistun siihen tänä vuonna olemalla kovasti hengessä mukana - iso ruokakauppareissu piti tehdä tänään ja se olikin sitten täynnä vastoinkäymisiä koko keikka (hyvä osoitus siitä, että olisi varmaan kannattanut viettää oikeaoppisesti ÄOM-päivää ja lykätä ruokaostokset suosiolla huomiseen?)


Kuva: Luonto-Liitto

Hyvä postaus aiheeseen liittyen Green Fashion Freak -blogissa: Tuhat ja yksi tekosyytä ostamiselle.

Wednesday, November 25, 2009

Ystävämme ftalaatit

Tein leluinventaariota ja kypsähdin jälleen kerran epämääräiseen pieneen muovisälään, jota ajelehtii joka puolella. Suurin osa näistä on rikkinäisten muovilelujen jäämiä: halpis-pikkuautojen ja -nukkesettien osia ja muuta epämääräistä, jota ei pysty enää korjaamaan tai hyödyntämään mitenkään.

Sen lisäksi, että moisen krääsän valmistukseen liittyy moniakin epäkohtia (lapsityövoima, halpatuotanto, olematon/huono laatu, logistinen älyttömyys roudata kamaa tänne Kiinasta käsin), on myös lasten terveys hyvä syy jättää nämä ostamatta.

Ftalaatit ja BPA ovat vanhoja tuttuja kestoaiheita muoveista puhuttaessa. Kempparin tuore, ansiokas postaus ftalaateista ja etenkin siinä mainittu WWF:n raportti eurooppalaisille perheille toteutetusta kemikaalitestistä pisti taas miettimään.


Muoviromuja en tajunnut kuvata ennen roskiin kiikuttamista, joten kuvasin siis Micki-rakennuspalikoita. Nekin ovat made in China nykyään, eikä maalien turvallisuudestakaan voi varmaan satavarma olla :(

Tuesday, November 24, 2009

Offline-moodissa

Jotain häikkää yhteyksissä ja takana jo useita päiviä nettipimennossa. Hyvä syy viettää luovaa taukoa ja keskittyä nauttimaan täysillä päivistä lasten kanssa!

Tänä aikana meille on kotiutunut uusi liina ja monta postaamisen arvoista asiaa tullut mieleen. Palailen niihin aikanaan.

Wednesday, November 18, 2009

Kirpparivinkki Helsingissä

Kirpparivinkki Helsingin keskustassa: Naisten Pankki järjestää kirpputori- ja myyjäistapahtuman marraskuussa Yliopistonkadulla ajalla 16. -28.11.
 
"Tervetuloa hyvän mielen ostoksille Helsingin keskustaan! 
Ryhmä Naisten Pankin vapaaehtoisia järjestää kirpputori- ja myyjäistapahtuman marraskuussa kahden viikon ajan. Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima rahasto kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon tukemiseksi kestävän kehityksen periaattein.

Kirpputoritapahtuma järjestetään ajalla 16. -28.11. maanantaista -perjantaihin klo 10 -20 ja lauantaina klo 10 -17 osoitteessa Yliopistonkatu 5 (Kluuvin lähellä). 

Myymme Naisten Pankin tukijoiden lahjoittamia tavaroita. Valikoimassa on mm. hyväkuntoisia vaatteita ja kenkiä naisille, miehille ja lapsille, leluja, astioita, kirjoja, pienhuonekaluja sekä paljon muuta. Lisäksi myynnissä on jonkin verran uutta tavaraa yrityslahjoitusten myötä ja Naisten Pankin nuorten ryhmän askartelemia joulukortteja."

Lisätietoa täällä. 

Tuesday, November 17, 2009

Tyylikästä autoilua

Kauniit puulelut miellyttävät aina silmää. Tyylikkäitä pikkuautoja ei tällainen anti-autoilijahenkinenkään äiti voi vastustaa. :)

Hantverkarlyan on tuttu, turvallinen kotimainen. Meiltä löytyy kuvassakin näkyvä punainen lentokone.




Ruotsalaisen Playsamin autot ovat aivan upeita, etenkin uusi "organic line" houkuttelee. Suomessa pieni valikoima näitä on myynnissä Artekissa ja toki netistä saa tilaamalla ihan mitä vaan. :)


Kuvat: Playsam

Le Toy Vanilta löytyy paljon monenlaista myös auto-aiheeseen liittyen:


 
London Car Set
Kuva: Le Toy Van



New York Car Set
Kuva: Le Toy Van


... ja parkkitalo, jota meillä toivotaan tänä vuonna pukinkonttiin.
 Kuva: Le Toy Van

Vilac on suosikki-klassikko, jota ei voi koskaan liikaa hehkuttaa - tässä meidän Vilacit.



Monday, November 16, 2009

Oi ihana Kööpenhamina

Näin harmaana ja synkkänä päivänä oli virkistävää fiilistellä viime kevään ja Köpiksen tunnelmien parissa. :)


Ihastuttava lelukauppa Krea.



"Tervetuloa, tuokaa vain lastenvaunut sisään", kehotetaan lastenvaateputiikin ovessa.



Unelmien "koppipyörä", trioBike, luomukauppa Egefeldin edustalle pysäköitynä :)



Omenankukkasia.



Vanha ja perinteikäs pikkiriikkinen Perch's -teekauppa

Pari muutakin käymisen arvoista paikkaa - itselle muistiin ja muillekin vinkiksi lapsiperheen näkökulmasta:

Tut & Bissen (Fiolstræde 25, ei www-sivuja) myy pääosin Wheatia ja lisäksi valikoimissa on kivasti mm. Arautorapin ja Petit by Sofie Schnoorin kenkiä.

Melkein vieressä on Sungifun myymälä - mm. Esencia-villatakkeja ja luomuvaatteita.

Magasin du Nordin lastenvaateosastolta löytyy helposti yhdestä ja samasta paikasta Phister&Philina, NoaNoa Miniature, Cupcake, Petit by Sofie Schnoor ja muut tanskalaiset klassikot.

Okker-Gokkerin oma putiikki.

Musling - odotus-, imetys- ja lastenvaatteita.
 
Cafe Hovedtelegrafenista on näkymät kaupungin ylle ja lapsillekin on valikoimissa tyylikkäitä omia tapas-lajitelmia.

Wagamamassa voi poiketa syömässä Tivolin-reissulla. Ruoka hyvää, konsepti kiva, tosin käsien leimaussysteemi ärsytti.

Sing Tehus - söpö pikku teekauppa.



Friday, November 13, 2009

Kolikon kääntöpuoli

Ei-niin-kovin-kevyt postaus perjantaiksi: asiaa luomu-vs.tavis-puuvillantuotannosta sekä farkkujen valmistuksesta.


Zaran jämäeriä myyvän Lefties-ketjun myymälä Barcelonassa

Me kuluttajat olemme paradoksaalisia olentoja ja kamppailemme usein monien ristiriitaisten halujen, toiveiden ja arvojen ristiaallokossa tehdessämme päivittäisiä valintojamme.

Houkuttelevat, kivannäköiset, usein myös kukkarolle sopivalta tuntuvat vaatteet miellyttävät esteettistä silmäämme ja tiedostavammallakin kuluttajalla voivat eettisyys-argumentit ja tietoisuus mahdollisista epäkohdista painua unohduksiin sinä pienenä epärationaalisena hetkenä, kun kivannäköinen ja halpa vaate huutelee kaupan hyllyltä. Toki myöskään korkea hinta ei automaattisesti takaa eettisyyttä - tilanne saattaa olla pikemminkin päinvastoin etenkin nk. "brändillä ratsastavien" merkkien kohdalla.

Maailma ei muutu hetkessä, eikä yksi ihminen voi muuttaa koko maailmaa. Silti valinnoilla on merkitystä ja niillä voi muuttaa asioita edes vähän. :)

Thursday, November 12, 2009

Pojallekin käsilaukku

Siskon uusi käsilaukku innosti 2-vuotiaan pojankin toivomaan itselleen omaa laukkua. Langaksi hän itse valitsi tällaisen, Espalta Tuomaan markkinoilta aikoinaan ostamani liukuvärjätyn vihreän villalangan.


Tuesday, November 10, 2009

Joulukeräyksiä

Joulu tekee hissun kissun tuloaan. Monella meistä kaapit pursuavat vaatetta, kirjoja, leluja... Tasan eivät mene asiat ja vielä paljon enemmän on niitä, joilta puuttuu. Ylimääräisille, nurkissa pyöriville tavaroille löytyy takuulla tarvitsevia käyttäjiä - joko omasta lähipiiristä, tai sitten vähän kauempaa.


Meidän perheen näköinen lahjapaketti ;-)

Erilaisia joulukeräyksiä järjestetään tänäkin vuonna useita, tässä muutamia:

Vita Karlan tarkoituksena on edistää Venäjän Karjalan sairaaloihin hylättyjen lasten ja varattomien perheiden henkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä pyrkiä parantamaan heidän elämänlaatuaan. Tällä hetkellä kerätään mm. erilaisia kestovaippoja, leluja, kuvakirjoja, kantovälineitä ja äitiys- ja imetysvaatteita, tarkempaa tietoa löytyy täältä.

Joulupuu -keräys on Suomen Nuorkauppakamareiden järjestämä, tänä vuonna pk-seudulla keräyksiä näkyy olevan Espoossa ja Vantaalla. Tämän keräyksen kautta voi tukea vähävaraisia lapsiperheitä kotimaassa.

Perinteeksi muodostunut Pelastusarmeijan Joulupatakeräys järjestetään 16.-23.12.

Haastanpa muutkin lukijat näin joulun alla käymään läpi lastenvaate- ja leluvarastojaan ja miettimään, voisiko jotain kenties luovuttaa eteenpäin tarvitseville. Myös vinkkejä ja ideoita muista vastaan tulleista joulukeräyksistä saa jättää kommenttilaatikkoon. :)



Monday, November 9, 2009

Villahamonen ja -laukku

Hurmaavan värinen heräteostos-hahtuva on nyt päässyt käyttöön. Virkattu hame oli tarpeeksi simppeli tällaiselle käsityötumpelollekin: ei kavennuksia, levennyksiä tai muitakaan kommervenkkejä, eikä aikaakaan tähän kovin paljoa mennyt.




Loppulangoista pyöräytin vielä hetken mielijohteesta pikkuruisen laukun, johon olen itsekin sangen tykästynyt.


 



Saman virkkaus-flown (hei mä osaan, tää on niiiin helppoa ja nopeaa!) jälkimainingeissa tein vielä sitten ihanasta, monta vuotta käyttöä odotelleesta jämälangasta pienen patalapun, jonka tekemiseen meni liioittelematta ehkä noin 10 min.


Friday, November 6, 2009

Smallablelta -30%

Ihanuuksia täynnään olevassa Smallable-putiikissa näkyy olevan parhaillaan kampanja, jolla saa vaatteista -30% alennuksen kampanjakoodilla NOVEMBRE09 ajalla 5-12.11. Ainakin näin ymmärsin täältä, ja olipa der himmel uber berlin -blogissa jo näköjään tätä tarjousta hyödynnettykin!

Oih ja voih. Mitään ei oikeastaan tarvittaisi, mutta niin paljon ihanaa olisi...












Ja Goldin vauvanvaatteet! Olen ihan rakastunut tähän merkkiin. Tyttövauvoille olisi vaikka mitä kivaa.

Pikkuautot eivät valitettavasti ole alessa, mutta aika tyylikkäät valikoimat kieltämättä, etten sanoisi (muita leluja en ole uskaltanut edes mennä katsomaan....)

Täytyypä pistää mietintämyssyyn tuo vaatepuoli, toivottavasti ihanimmista eivät koot ennätä mennä ihan heti...

Kaikki kuvat: Smallable