Onko elämää Gore-Texin jälkeen?

Olen usein miettinyt, kuinka nopeasti (aikoinaan ymmärtääkseni avaruuspukujen materiaaliksi kehitetty) superkallis gore-tex on lyönyt itsensä läpi välttämättömänä ominaisuutena lasten ulkoiluvaatteissa. Nykyään lasten ulkoilupukeutumisen perusvarustukseen kun tuntuvat kuuluvan ainakin talvigoret ja vk-goret.

Itse useamman pienen lapsen äitinä suosin ulkoilupukeutumisessa helppokäyttöisyyttä. Mitä vähemmän ylimääräisiä osia tai tavaraa per lapsi, sen parempi. Niinpä olenkin todennut gore-lenkkarit aivan huippuhyviksi ja käytännöllisiksi meillä. Huolettomat ja monikäyttöiset sekä tarrojen ansiosta lastenkin helppo pukea itse. Muistan vielä hyvin lapsuudestani ulkoleikeissä kastuneet kengät ja  rukkaset, joten vedenpitävyydestä (=mukavuudesta) en ole halunnut lasten ulkovaatteissa tinkiä.

Gore-tex ei kuitenkaan ole ympäristön kannalta täysin ongelmaton matsku. Tarja C. kirjoitti hyvän postauksen gore-pinnoitteessa käytettyjen perfluorattujen yhdisteiden vaikutuksesta ympäristöön ja lisää tietoa löytyy Suomen ympäristökeskuksen sivuilta:

"PFAS-kemikaaleja on yleisesti pidetty haitattomina ympäristölle. Vasta 1990-luvun lopun tutkimukset osoittivat, että PFAS-yhdisteitä oli levinnyt laajalle ympäristöön ja kertynyt myös eliöstöön. Nisäkkäillä yhdisteiden on todettu vaikuttavan haitallisesti maksakudokseen. Myös ihmisten on todettu altistuvan näille aineille. Perfluorattujen yhdisteiden puoliintumisaika ihmisessä on arvioitu useiksi vuosiksi.

PFAS-kemikaaleja käytetään muun muassa pintakäsittelyaineena tekstiileissä ja nahkatuotteissa sekä pesuaineissa, auto- ja lattiavahoissa, lentokoneiden hydraulinesteissä ja elektroniikkateollisuudessa. Tuotteiden käytön jälkeen kemikaalit päätyvät jätevesiin, lietteisiin ja kaatopaikoille, ja sitä tietä ympäristöön. Näiden aineiden käyttö- ja päästömääriä on hankala arvioida. Ruotsissa käyttö on arvioitu 30–40 tonniksi vuodessa. Suomessa tarkkaa käyttömäärää ei tiedetä.

Euroopan unionissa on alustavasti keskusteltu haitallisimpien PFOS-yhdisteiden käytön rajoituksista. Ruotsin kemikaaliviranomaiset ovat esittäneet PFOS:ien käytön kokonaiskieltoa. Tietoja PFAS:n ympäristöpitoisuuksista tarvitaan muun muassa riskien arviointiin. Myös tiedot toksisuuden kynnysarvoista eliöstölle ja nisäkkäille ovat vielä puutteelliset."

WWF:n sivuilla todetaan lisäksi:

"Hiljattain on saatu tietoa PFOS:in mahdollisesta kehitykseen, lisääntymiseen ja järjestelmien toimintaan kohdistavasta myrkyllisyydestä. PFOS:in on osoitettu vaikuttavan rottien neuroendokriinijärjestelmään. Muissa jyrsijöillä tehdyissä tutkimuksissa puolestaan on havaittu PFOS:in vaikuttavan haitallisesti naaraiden lisääntymiseen ja sikiöiden kehittymiseen, johtaen suureen määrään syntymävammoja ja vastasyntyneiden heikentyneeseen selviytymiseen. PFOS:in on osoitettu kertyvän maksaan ja olevan myrkyllistä tälle elimelle (hepatotoksisuus). On myös todisteita siitä, että altistuminen PFOS:ille ja PFOA:olle voi aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, joka voi raskauden aikana johtaa moniin lapsen kehitystä koskeviin ongelmiin.

Yhdysvaltojen ympäristöviranomaiset pitävät sekä PFOS:a että PFOA:a karsinogeenisinä aineina. Ammatillisen altistumisen PFOA:lle on todettu aiheuttavan virtsarakon syövän lisääntymistä "

Näitä haitallisia yhdisteitä löytyy kaikista tex-pinnotteista, myös ilmeisesti siis nahkaisista, vedenpitävistä esim. Bisgaardin ja Anguluksen tex-käsitellyistä kengistä (Tepsujen water resistant-kalvosta en osaa sanoa)

Onko sis elämää tex-pinnotteiden jälkeen tai ilman niitä? Millaista olisi luopua vaatteiden vedenkestävyysominaisuuksista kokonaan tai osittain? Ainakin mukavuus ja helppous vähenisivät. Vedenkestävistä ulkovaatteista luovuttaessa vaatteiden päälle täytyisi vetää kurikset (joista niissäkin osasta löytyy haitallisia kemikaaleja, kuten kenties kumppareistakin?) Aina viime vuosikymmeniin saakka lapset ovat leikkineet loskassa ja lumessakin ilman tex-pinnotteita. Silti aina joskus innovaatiot ja stepit kehityksessä ovat helpottaneet elämää niin paljon, että niistä luopuminen tuntuu liian vaikealta.

Ei ole vastauksia, on vain kysymyksiä ja pohdintaa.

Heitänkin ilmaan kysymyksen teille lukijoille kartoittaakseni, puhututtaako aihe muita lasten vanhempia:

Miten suhtaudutte gore-texin ja muiden tex-materiaalien terveys- ja ympäristöhaittoihin?

Voisitteko elää tai opetella elämään vedenpitävyysominaisuuksista tinkien?

Mitä vaihtoehtoja tai kompromisseja tilanteeseen voitaisiin löytää?

---

Gore-Tex is an useful material, especially for Finnish weather.

It has quickly became a de facto or "must-have" feature in kids'outerwear - almost every child here has at least one pair of gore-tex shoes. 

However, gore-tex as a material has a couple of disadvantages. It contains harmful substances such as perfluorinated alkylated substances, which are bad both for the environment as well as for people. More details from e.g. here.

80-luvulta / from the eighties

Vaatteita omasta lapsuudestani on säilynyt hyvin vähän. Niinpä iloinen yllätys olikin viimeksi mummolareissulla törmätä punaiseen takkiin, jota itse olen käyttänyt 4-vuotiaana. Olin tämän jo totaalisen unohtanut, mutta ensimmäinen kohtaaminen yli kahden vuosikymmenen jälkeen toi monet muistot mieleen.

Väri ei luonnossa ole lainkaan niin "räväkkä" kuin kuvassa, vaan pikemminkin hieman viininpunaiseen vivahtava, pehmeä ja lämmin. Samettikanttaukset hihoissa, taskuissa ja hupussa ovat kaunista tummansinisen ja harmaan sekaista väriä. Merkistä ei ota enää selvää, pesulappu on puhki kulahtanut. Takissa on ohut tikkivuori, juuri täydellinen syksyyn villakangastakkikelejä odotellessa. Tytölle juuri nyt aivan sopiva. Takki, jolla on tarinansa.

Tämän äidiltä tyttärelle -perintötakin löytyminen innoitti kaivelemaan jemmavarastoja laajemminkin, koska muistin sieltä löytyvän pari muutakin omaa vanhaa, lapsille jemmaamaani takkia.

Tämä tummansininen, Piiron-merkkinen samettitakki oli 80-luvun loppupuoliskolla jo melkoisen out. Muistan, etten olisi sitä mielelläni käyttänyt, sillä näin vanhanaikaista takkia ei ollut kellään muulla. Siksi takki onkin hyvin säilynyt ja lähes käyttämätön. Koko on 130, joten saa meilläkin odotella mahdollista käyttöä vielä jonkin aikaa.

Tämän takin muistan saaneeni 5-vuotiaana ikään kuin kevättakiksi. Takki ostettiin pienestä lastenvaateliikkeestä ja merkki on Teelikamenten. Tähän sain muistaakseni myös tummansiniset asusteet, ohuen pipon ja käsineet. Olen säästellyt tätä ensisijaisesti pojille, mutta kuten edellinen takki, tämäkin on sen verran reilu että saa odotella käyttöä vielä parisen vuotta.

--

I found my old red coat while visiting grandparents. I remember using it as 4-year-old. The red color is not so bright in real life, but softer and warm. The corduroy in the sleeves, pockets and hood is a beautiful dark blue/grey combination. Very beautiful color. Luckily the size is just perfect for my daughter now. A great autumn jacket which has a story!

I got so enthusiastic that had to explore what else I had stored from my childhood for my kids. I found a couple of other jackets too, a dark blue corduroy coat and a "spring coat" which I think would be nice for my boys.

Made in the EU

Jo useamman vuoden on minulla ollut halpaketjujen suhteen melko protektionistinen ostostrategia: ostan niistä pääasiassa vain mahdollisimman lähellä, mielellään EU:ssa tuotettuja vaatteita. Zara onkin tässä mielessä ollut positiivinen yllätys muiden joukossa - sieltä on tällä kriteerillä aina silloin tällöin löytynyt jotain lapsille, vaikka tietysti suurin osa vaatteista on ollutkin kiinalaista, intialaista tai bangladeshilaista alkuperää.

Villakangastakki made in Bulgaria

Tänä syksynä Zara-visiitti yllätti positiivisesti. Ylivoimaisesti suurin osa vaatteista näkyi olevan tehty Euroopassa tai lähialueilla: Espanjassa, Portugalissa, Bulgariassa, Romaniassa, Turkissa... Kolme viimeistähän tosin luokitellaan myös tuotannon kannalta riskimaiksi ja monia epäkohtia varmasti löytyy niistäkin, mutta silti rohkenisin arvella, että etenkin EU:n sisällä esim. ihmisoikeusasiat ja työlainsäädäntö saattavat olla aavistuksen verran paremmalla tolalla kuin muutamassa muussa nimeltä mainitsemattomassa kaukaisemmassa maassa.

Paita made in Turkey

Ainakin tyttöjen osastolla ovat ne kaikkein halvimmat kiinalaiset ja bangladeshilaiset perustrikoopaidat ja -neuleet vaihtuneet Turkissa valmistetuiksi. Herää kysymys, onko kyseessä ihan tietoinen strategia Zaralta siirtää tuotantoa takaisin Euroopan suuntaan ja lähialueille, vaiko puhtaasti sattumaa? Joka tapauksessa mielenkiintoinen havainto - ja hienoa, että työllisyyttä tuetaan myös Euroopassa, josta työpaikat ovat uhkaavaa vauhtia halvemman tuotannon maihin katoamassa.

Tähän loppuun on ihan pakko linkittää (taas kerran) Ipanaelämää-blogin mainio aihetta sivuava postaus.